Käytön perusteluja

Luonnonvarojen käytön puolesta ja niitä vastaan käytetään erilaisia perusteluja. Luonnonvarojen käytön keskeinen perustelu tänä päivänä on kestävyys. Tämä tarkoittaa varojen riittävyyttä ja käytön haitallisten ympäristövaikutusten minimoimista.

Käytön vaikutukset kilpailukykyyn ovat tärkeitäelinkeinotoiminnalle. Kilpailukykyyn vaikuttaa luonnonvarojen saatavuus ja käytön tehokkuus.

Kaikki nämä perustelut ovat myös kytköksissä toisiinsa. Esimerkiksi luonnonvarojen hupenemisesta seuraa saatavuusongelmia, jotka nostavat luonnonvarojen hintoja ja heikentävät kilpailukykyä. Toisaalta luonnonvarojen rajallisuus edistää niiden tehokkaampaa käyttöä ja antaa kilpailuetua tämän osaaville yrityksille.

Usein sanotaan, ettei maapallo kestä, jos kehitysmaiden ihmiset omistavat yhtä paljon autoja, jääkaappeja ja muita kulutushyödykkeitä kuin teollisuusmaissa. Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon kannalta ratkaisu ei voi olla länsimaisen kulutusjuhlan jatkuminen ja kunnollisen elintason kieltäminen köyhemmiltä mailta. Teollisuusmaiden on tärkeää luoda tapoja ja kehittää teknologiaa, joilla ne voivat vähentää omaa luonnonvarojen käyttöään ja ympäristökuormitustaan. Näillä keinoilla kulutuksen kasvu voi toteutua kestävästi kehitysmaissa.

Luonnonvarojen määristä ja riittävyydestä on paljon arvioita. Totuus on, ettemme voi tänä päivänä tietää, mitä pitäisi olla saatavilla 50-100 vuoden kuluttua. Kukaan ei arvannut 1970-luvulla, millainen asema hiilellä on maailmassa 2000-luvulla. Tämän päivän hightech-tuotteet, esimerkiksi kännykät ja katalysaattorit, tarvitsevat aiemmin tuntemattomia aineita, kuten litiumia, indiumia, niobiumia ja tantaalia.

Kasvua – entä kehitystä?

Talouskasvu on ollut poliittinen tavoite lähes kaikkialla. Kasvu, joka tekee taloudesta suuremman, ei kuitenkaan aina ole sama asia kuin kehitys, joka tekee taloudesta paremman. Viimeisimmässä Maailman talousfoorumin (World Economic Forum, WEF) arviossa maailmantaloutta uhkaavista riskeistä todettiin, että talouteen kohdistuu nyt paljon uusia riskejä, jotka ovat seurausta nykyisen talouselämän harjoittamisesta – talous on kääntynyt itseään vastaan. (Maailman tila 2008).

Kestävän talouden tulee toimia ympäristön asettamien rajojen puitteissa ja sen on oltava myös sosiaalisesti kestävää. Tämä edellyttää kestävien tuotanto- ja kulutustapojen luomista. Kestävällä taloudella on jo lukuisia ilmenemismuotoja, myös Suomessa.

Kestävä tuotanto

Tavallisesti talouskasvu on lisännyt luonnonvarojen käyttöä. Yksi kestävän kehityksen tavoitteista onkin materiaalien käytön kytkeminen irti talouden kasvusta. Joissakin maissa tätä riippuvuutta on kyetty vähentämään. Euroopassa materiaalien käyttö on pysynyt samalla tasolla 15 vuotta talouskasvusta huolimatta (Kaurala, H. ja Hellström, E. 2008).

Ekotehokkaita elinkaaria

 Talouskasvun ei tarvitse merkitä luonnonvarojen käytön lisääntymistä, jos kiinnitetään huomiota tuotteiden ja palvelujen elinkaareen jo suunnitteluvaiheessa.

Kestävän tuotannon tavoitteena on energia- ja materiaalitehokkuuden eli ekotehokkuuden lisääminen tuotteen koko elinkaaren aikana, raaka-aineen ottamisesta aina käytetyn tuotteen loppusijoitukseen. Tällöin vähemmästä raaka-aineesta ja vähemmällä energialla saadaan enemmän tuotteita, palveluita, hyötyä ja hyvinvointia. Ekotehokkuus yhdistää pyrkimyksen taloudelliseen hyvinvointiin ja hyvään ympäristön laatuun.

Suurin osa hyvinvointivaltioista voi vähentää luonnonvarojen kulutusta laskematta elintasoaan, sillä suurin osa teollisuusmaiden talouksien materiaalivirroista ei palvele mitään hyödyllistä tarkoitusta: EU:n kakista materiaalivirroista 60 prosenttia on niin sanottuja piilovirtoja (Maailman tila 2004). Piilovirrat ovat raaka-ainetta, joka ei päädy itse tuotteeseen vaan jää jätteeksi jo elinkaaren aikana.

Ekotehokkuuden toteuttaminen voi vaatia investointeja, mutta pitemmällä aikavälillä se laskee yrityksen raaka-aine-, energia- ja jätehuoltokuluja ja lisää yrityksen kannattavuutta ja kilpailukykyä. Ekotehokkuuden merkitys korostuu, kun raaka-aineiden niukkuus nostaa niiden hintoja ja ympäristömääräykset kiristyvät. Yritysten kilpailukyvyn kannalta ekotehokkuutta pidetään nousevana megatrendinä.

Ekotehokkuutta kehitetään myös ns. ”kehdosta kehtoon” –mallin avulla. Useampi yritys pyrkii luomaan yhdessä suljetun järjestelmän, jossa yhden tehtaan sivutuotteet ovat toisen tehtaan raaka-ainetta. Tällöin puhutaan teollisesta ekologiasta ja ekoteollisuuspuistoista (katso Luonnonvarojen käyttäjiä ja Me ja tarpeemme).

Rajana luonnon kantokyky

Ekotehokkuus ei johda automaattisesti kestävyyteen. Toiminnan tehostaminen voi pahimmillaan johtaa ns. rebound-efektiin, eli siihen, että tuotetaan entistä enemmän ja entistä halvemmalla. Ekotehokkuus ei ota huomioon materiaalien kokonaiskäytön määriä eikä luonnon kantokykyä. Ekotehokkuus on siis välttämätön muttei riittävä edellytys kestävälle kehitykselle.

Talouden toiminnan sopeuttaminen maapallon kantokyvyn mukaiseksi edellyttää luonnonvarojen kokonaiskulutusta mittaavaa materiaalivirtatilinpitoa. Suomen ensimmäinen laaja selvitys kansantaloutemme materiaalivirroista (ENVIMAT) valmistui vuonna 2009.

Teksti: Pirjo Piesala

Kohti kestäviä valintoja: Kansallisesti ja globaalisti kestävä Suomi

"Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyhetken väestön tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa." 

EU:n alueellaan tekemän sosiaalisen todellisuuden kartoituksen (2007) tuloksia

Ihmisillä on hyvä käsitys siitä, mikä tekee heidät onnellisiksi, mutta huono käsitys miten se saavutetaan. On ajateltu, että tie hyvinvointiin käy kulutuksen kautta. 

Kartoituksen mukaan ihmisten onnellisuutta lisäävät 

• turvallisuuden tunne
• tasapainoinen arki
• levollinen, rauhoittava hetki
• tärkeät ja rakkaat ihmiset, heidän seuransa
• onnistuminen ponnisteluja vaativassa asiassa
• nauttiminen yksinkertaisista asioista