Turve
Paljon vai liian vähän soita?
Suomessa kolmannes maa-alasta on soita ja muuta turvemaata. Olemme suoalaltamme maailman kuudenneksi soisin maa.
Ihminen on käyttänyt pitkään soita hyväkseen, mutta vasta 1900–luvulla soiden hyödyntäminen on muuttanut niitä merkittävästi. Luonnontilaisen suoalan pieneneminen johtuu pääasiassa sata vuotta sitten turvemaille raivatuista pelloista sekä 1960- ja 1970-luvun huonotuottoisten maiden ojituksesta puuntuoton lisäämiseksi.
Vain runsas kolmannes alkuperäisestä suoalasta on nykyään luonnontilassa. Monet suotyypit ja niiden lajit ovat uhanalaisia. Maamme alkuperäisestä suoalasta on suojeltu 8 prosenttia eli 8 410 km². Suojeltuja soita on erityisillä soidensuojelualueilla, kansallis- ja luonnonpuistoissa, erämaa-alueilla sekä muilla luonnonsuojelualueilla.
Nykyisin soiden uudistusojitus on lopetettu. Turvemaiden ennallistaminen eli ojitetun alueen palauttaminen luonnontilaiseksi suoksi on lisääntynyt.
Turvevarat
Turve on pohjoisen pallonpuoliskon merkittävimpiä luonnonvaroja. Turvetta käytetään pääasiassa energiantuotantoon, mutta myös eläinten kuivikkeena, kasvuturpeena ja komposteissa.
Turve on Suomessa merkittävä energialähde. Sen osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta on kuusi prosenttia. Turpeen energiakäyttöön suhtaudutaan ristiriitaisesti. Turvetta ei lueta varsinaisesti uusiutuvaksi energianlähteeksi. Uusiutuvien energianlähteidemme, kuten puun ja ruokohelpin käytön lisääminen edellyttää polttoteknisesti samalla turpeen käyttöä. Pelkästään Suomen turvevarojen energiamäärä on kaksinkertainen Pohjanmeren öljyvaroihin verrattuna (GTK).
Nykykäytöllä turvetta riittää yli 200 vuodeksi (Motiva). Turvetuotannossa on tällä hetkellä yksi prosentti Suomen suopinta-alasta (VAPO). Nyt hyödynnettävä polttoturve on vanhaa, keskimäärin noin 2 500 vuoden ikäistä. Suomen soiden paksuuskasvu vaihtelee eri osissa Suomea, eri suotyypeillä ja suon käytön mukaan. Keskiarvo on GTK:n mukaan 0.5 mm vuodessa.
Hiilen sitoja ja metaanin lähde
Soilla on vaikutusta kasvihuonekaasujen määrään. Turpeen kuiva-aineesta on hiiltä noin puolet. Turpeen hiilivarastot ovat lähes 900 prosenttia suuremmat kuin puustoissamme olevat varastot. Suot ovat siten tärkeitä puskureita ympäristön muutoksia vastaan.
Soiden hiilen sitominen vaihtelee sään, kasvukauden ja suotyyppin mukaan. Luonnontilaiset suot ovat hiilen nettositojia. Turvetuotanto muuttaa suon hiililähteeksi, mutta toisaalta turvetuotannon jälkeinen käyttö yleensä sitoo hiiltä tehokkaasti uuden biomassan kasvuun.
Soiden hiilivarastot ovat kasvaneet turpeen kasvun lisäksi myös siksi, että metsäojitukset ovat lisänneet puustoa ja pintakasvillisuutta. Turvetta poltettaessa hiilidioksidipäästöt ovat puun kanssa samaa luokkaa.
Suot ovat metaanin (CH4) nettolähteitä. Kun hajotusta tapahtuu suon hapettomissa osissa, vapautuu ilmakehään metaania, joka on 23 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Erot metaanipäästöjen suuruudessa ovat hyvin suuria sääoloiltaan erilaisina vuosina sekä eri suotyyppien ja jopa saman suon eri pintamuotojen välillä. (GTK 2009).
Teksti: Pirjo Piesala
Linkkejä
TURVEpaikka (GTK)
Suot, turvevarat ja soiden käytön tilanne Suomessa
(pdf, Maa- ja metsätalousministeriö)
Suo- ja turvemaat Suomessa 2009, 15 eri alan asiantuntijan esitys (Maa- ja metsätalousministeriö)
Suomen turvevarat 2000
(pdf, GTK)
Turvetuotantoalueiden jälkikäyttö
(pdf, Turveteollisuusliitto)
Turvetutkimusraportteja Suomen eri kunnista (GTK)