EMMMA on ensimmäisen koko Euroopan laajuinen musiikkimanagereiden mentorointiprojekti. Se kehittää managereiden osaamista digitalisaation muuttamilla musiikkimarkkinoilla.
European Music Managers Mentorship Activation, kuvituskuva

Mentorointi auttaa musiikkimanagereita vastaamaan muuttuvan alan haasteisiin

Managerien rooli on muuttunut dramaattisesti, kun koko musiikkiala on vaihtanut suuntaansa digitaaliseen maailmaan. Musiikkialan liikevaihto on kasvanut ja suuntautunut yhä enemmän suoraan artisteille. Samalla suurten levy-yhtiöiden valta on hajaantunut. Muutoksen myötä on syntynyt tarve kehittää managerien osaamista vastaamaan tätä uutta tilannetta.

Tilanteeseen on sopeuduttu eri tavoin eri puolilla Eurooppaa. Mentoroinnissa hyödynnetään jo syntyneitä parhaita käytäntöjä sekä kokeneiden, erikoistuneiden managerien tietotaitoa. Vuoden mittaisessa mentoroinnissa alan konkarit sparraavat vasta alalle tulleita. Näin luodaan uutta osaamista ja uramahdollisuuksia. Osaamisen vahvistumisesta eivät hyödy vain osallistuvat managerit, vaan pidemmällä tähtäimellä myös heidän edustamansa artistit.

Hankkeen tavoitteet:

  • kehittää musiikkimanageritoimintaa mentoroinnin avulla
  • vastata muuttuvan musiikkialan haasteisiin
  • kehittää alan sisällä uusia uramahdollisuuksia ja kansainvälistä yhteistyötä.

Perustiedot:

Rahoitusohjelma: Kulttuurin alaohjelma, EU:n Luova Eurooppa (2014-2020)

Hankeaika: 01.09.2019 – 31.12.2020

EU-tuki: 59 922 euroa

Hanketyyppi: Pieni yhteistyöhanke

Hankkeen verkkosivut: https://emma.community/

Hanketta koordinoi Manager’s Forum Finland ry Suomesta.

Hankepartnereina ovat Music Manager Forum France Ranskasta, Norwegian Entertainment Managers & Agents Association Norjasta, Music Managers Forum Netherlands Alankomaista ja Music Managers Forum Sweden Ruotsista.

EU:n lippu, Luova Eurooppa