Tunnin aloitus
Kuvien tarkastelu
Pääkuvassa on taas sukua ja ystäviä koossa, ja ulos päivänvarjon alle järjestetään kahvikutsuja. Kuka henkilöistä tekee mitäkin? Mitä paperia isoäiti Hilja tarkastelee Markuksen seisoessa jännittyneenä vieressä? Miksi Saagalla on kännykkä kädessä?
Käydään läpi kaikki kuvan henkilöt ja tapahtumat.
Pienemmissä kuvissa käsitellään kesälomasuunnitelmia, -toiveita ja -haaveita ja muistellaan kesänviettoa entisaikaan. Mietitään ensin pelkkien kuvien perusteella, mistä ne kertovat. Tulkitsevatko kaikki oppilaat kuvia samalla tavalla?
Teksti kuunnellaan yhdessä luettuna tai opettajan tai jonkun oppilaan tai joidenkin oppilaiden lukemana.
Linkki kappaleen kuunteluun (tulossa)
Käännetään luku yhdessä tai parityönä. Lukua käännettäessä apuna voi käyttää kirjan aakkosellista hakemistoa. Myös kuvat kertovat paljon tekstistä.
Luvussa ei ole sanastoa, koska sanat ja ilmaisut on käyty läpi edellisissä luvuissa ja sanojen pitäisi olla pääosin tuttuja.
Sen jälkeen voidaan jutella kuvia katsoen:
a. Millaisia toiveita Mirnolla ja Markuksella on kesäloman vieton suhteen? Missä he haluaisivat käydä?
b. Minne Saaga haaveilee matkustavansa?
c. Millaisia suunnitelmia Manolla ja Viljamilla on kesäksi?
d. Ennen aikaan, kun romanit vielä kiersivät, kesä oli tietysti helpompaa aikaa kuin kylmä talvi, vaikka mitään loma-aikaa kesä ei ollut. Mikä asia oli Kyöstin mielestä kuitenkin hienoa, kun vielä oltiin kulun päällä?
e. Millainen loma on Tuulan mielestä paras? Mitä Toivo aikoo tehdä?
Keskustellaan oppilaiden kanssa heidän kesälomasuunnitelmistaan ja -toiveistaan. Millainen loma on heidän mielestään paras? Mitä on kiva tehdä kesällä? Mihin he matkustavat tai haluaisivat matkustaa? Millä he matkustavat? Keskustelussa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon romanikielisiä sanoja.
Tšiȟko niijalesko hylitiija saarenge!